This blog is not updated anymore. I´m busy doing other stuff. Be well.
03 September 2013
21 May 2013
Suuri matkareportaasi
Koitti toukokuinen tiistai ja oli aika Katjan ja Ellin enemmän ja vähemmän perinteikkään kesäretken. Yleensä kyseinen retki tapahtuu kesä-elokuussa kotimaan kamaralla, mutta tämä vuosi sai luvan olla poikkeus. Mutta eipä mitään; tälläkin kerralla kunnioitimme perinteitä, sillä retkeen sisältyi yksi kansallispuisto, joukko kolmekymppisiä ukkomiehiä ja luokatonta ruokaa (=muonaa).
Mukaan tuli jo legendan maineen saanut Musta Matkapäiväkirja, johon tämäkin kirjoitus pohjautuu. Suorat lainaukset on kursivoitu.
PÄIVÄ 1
Lähtökohdat olivat mitä parhaat, kun molemmat matkalaiset olivat nukkuneet aikaista lentoa edeltävänä yönä 0-2 tuntia. Starttasimme lennolle Kööpenhaminaan, jossa tehtiin välistoppi ja vaelleltiin puolikuolleinna sen verran, että saatiin erittäin hyvät smørrebrødit "mummon kahvilassa", kunnes sammuttiin (minä sammuin) ihanaan Rosenborgin palatsin puistoon. Matka jatkui sitten Zagrebiin, Kroatian pääkaupunkiin. Saapumiseen liittyi ainoastaan sellainen yllättävä seikka, että varattu hostelli olikin jossain esikaupungissa. Ensivaikutelma mestoista: siistiä, modernia ja vähän ränsistynyttäkin. Lämmintä.
PÄIVÄ 2
Ensi töiksemme lähdettiin kaupungille etsimään parempaa majapaikkaa. Hobo Bear Hostel houkutti nimellään ja sieltä meille aukenikin punkat. Köpiksen linjaa jatkaen makoiltiin taas eräässä puistossa, josta tulikin meidän pääkallopaikka. Zagreb vaikutti yllättävän länsimaiselta ja siistiltä: ihmiset näytti vaurailta, ei kerjäläisiä, paljon kahviloita terasseineen, hyvät opasteet ynnä muut turisteille.
Hostellilla oli muutama italialainen, jotka toteutti lajityypillistä käyttäytymistään. Otettiin huonekaverimme Staffan Ruotsista megeen ja mentiin yläkaupungille lasilliselle. Respassa maisteltu rakija ja litran viinipullo teki tehtävänsä, ja keskustelu oli lennokasta. Staffan joi naisellisen cocktailin, kun taas allekirjoittanut kiskoi jonkun litran paikallista olutta. :) Ilta oli lempeä ja lämmin, Staffan kertoi "hyviä tarinoitaan". Kuuntelimme tarkasti...
PÄIVÄ 3
Aamu alkoi puistossa istumalla ja yleisellä fiilistelyllä. Kierreltiin ihanalla kukka- ja vihannestorilla, otettiin kuvia nunnista ja muista hedelmistä (kuten sitruunoista).
Käytiin kiinnostavassa paikassa nimeltä Museum of Broken Relationships. Siellä oli kaikkee kamaa, mitkä liittyi ihmisten eroihin. Kukkulalta olis myös hienot maisemat kaupungin ylle. Lounaspaikkaa etsiessä päätettiin kokeilla kymmenen vuotta vanhan Lonely Planetin suositusta. Se oli virhe. Rafla oli tosi fiksun oloinen, mutta sillä ruokakeikalla lanseerattiin koko loppumatkan käytetty ilmaus "muona". Harvoinpa ravintolassa saatu ruoka on yksinkertaisesti pahaa. Aterian ainoat hyvät komponentit oli etikkapunajuuret ja vesi! Ilta meni hostellilla italiaanoja väistellen, mutta saatiinpa kuitenkin lopulta hyvää ruokaa, kun itse tehtiin.
PÄIVÄ 4
Ystävällisen taksikuskin vinkistä lähdettiin kohti Plitvicen kansallispuistoa pari tuntia Zagrebista etelään. Matkalla oli ihan huikeita vuoristomaisemia, ja kuski otti ilon irto mutkaisista pikku teistä kaasua painamalla. Kyydissä oli ryppyisiä ja ruskeita mummoja vihanneskasseineen, jotka jäi kyydistä jonnekin keskelle ei mitään.
Plitvice oli ehdottomasti yksi makeimmista paikoista, mitä oon nähnyt. Puisto käsittää pitkänmallisisa järviä, joita yhdistää erilaiset vesiputoukset ja kosket. Joka puolella on käytännössä vettä sinisen ja vihreän eri sävyissä. Mikään valokuva ei tee oikeutta sille paikalle! Kierreltiin ihmemaassa puoli päivää, kunnes lähdettiin etsimään majapaikkaa viereiseen kylään. Matka kukkulan yli oli tuskaisa, mutta perillä kylässä meitä odotti satujen kiltti mummo, joka antoi meille ihanan huoneen yhteishintaan 40€. Pihalla kukki syreenit.
Niin, siinä kylässä oli myös laskettelurinne.
PÄIVÄ 5
Seuraavaksi matka kävi suoraan rannikolla, Zadarin kaupunkiin. Upee paikka! Välimeri välkkyi ihanan vihreenä. Keskusta on vanhaa kaupunkia, jossa on valkoisia rakennuksia, liuskekivellä päällystettyjä sokkeloisia katuja, pieniä terasseja ja vanhoja roomalaisia kivikasoja. Vietettiin rento päivä auringossa. Porukkaa istuskeli "meriuruilla" (Sea Organ) kattelemassa laivojen lähtöä. Tässä vaiheessa matkaa koukutuin paikallistenkin suosimaan kahviin, macchiatoon, joka maksaa parhaimmillaan euron kuppi. Myös italialaista jätskii kului.
Yks siisti juttu Zadarissa on valomonumentti "Greeting to the Sun", joka on maahan upotettu pyöreä aurinkopaneelisysteemi, joka pimeässa hehkuu eri väreissä.
PÄIVÄ 6
Ja sitten saarille. Lähdetiin läheiselle Ugljanin saarelle biitsien toivossa. Vaellettiin polttavan auringon alla rantaviivaa seuraillen ja kapeilla kujilla poukkoillen. Matkalla näimme paljon kissoja. Me myös vaellettiin jossain polulla pusikossa, jossa oli nyrkin kokoisia lentäviä heinäsirkkoja. Ja joku ukko poltteli siellä risuja.
Totuus kroatialaisista biitseistä alkoi valkenemaan... Ei mitään hiekkarantoja, vaan betonitasanteita ja tappavan teräviä kivikoita! No, saatiinpa kärtsättyä nahkamme ihan hyvässä hengessä julkkispeliä pelaten. Lounaaksi saatiin mahtavaa pizzaa ja hurmaantunut pizzankääntäjä tarjoili vielä grappaa jälkiryypyksi. George Clooney myi jätskiä viereisessä kahvilassa.
PÄIVÄ 7
Jatkettiin etelään. Rannikkoreitillä oli komiaa, etenkin Primosten kylä näytti nätiltä. Me jäätiin kuitenkin Trogiriin, jota meille suositteli mm. eräs hullu venäläinen. Se olikin sievä paikka myös! Ja tietenkin UNESCO-kohde, kuten niin monet muutkin paikat Kroatiassa. Torilla myytiin kaikkea peruskrääsää, mutta mua ihastutti etenkin simpukat, jotka oli myös aika halpoja.
Trogir tuntui olevan suomalaisten ja ruotsalaisten suosiossa. Satuttiin yllättävän hyvään raflaan, jossa istuttiinkin kirjaimellisesti enemmän ja vähemmän tuttujan maanmiesten seurassa... Majapaikka löytyi turisti-infon avustuksella ihan keskustan sokkeloista. Sisäpiha oli kuorrutettu kukilla ja viiniköynnöksillä, naapurin mummo solkotti meille kroatiaa. Onni.
PÄIVÄ 8
Tänään ohjelmassa oli retki taas uudelle saarelle, mutta edellistä pienemmälle. Drvenik Veli on ihan lyhyen lauttamatkan päässä Trogirista, ja odotuksissa oli jälleen kerran löytää se biitsi. Aluksi piti löytää tietenkin "sobe" eli kämppä seuraavaksi yöksi. Satama oli aika autio, vain muutama ukko istui varjossa. Onneksi ihan lyhyen kävelyn jälkeen löydetiin legendaarisen muori ikinä: hän ei puhunut mitään muuta kuin kroatiaa ja muutaman sanan italiaa! Saatiin kokonainen huoneisto alle kolmella kympillä.
Muorin elekielisen opastuksen saattelemana lähdettiin etsimään biitsiä, joka on kuulemma "phenomenal". Parin tunnin hikisen vaelluksen jälkeen oltiin varmaan kierretty koko saari ja asukkaiden takapihat, kunnes löydetiin herttainen laguuni, jossa kellui kaikenlaista roskaa. Ikuiseksi arvoituksesi jäi, tarkoittiko mummo juuri tätä paikkaa. Illalla sitten seurailtiin ukkojen petanque-peliä ja löydetiin sattumalta suomalaisen naisen omistama ravintola vuoren rinteellä. Siellä syötiin reissun paras ateria paikallisesta viinistä humaltuen ja tähtiä katsellen.
PÄIVÄ 9
Viideltä aamulla Elli repi allekirjoittaneen ylös päivän ensimmäiseen lauttaan. Seuraava lautta olis ollu jo liian myöhäinen. Määrätietoinen matkantekomme suuntautui Splitin kautta Hvarin saarelle, josta oltiin jo elätelty kauniita mielikuvia. Hvar on tunnettu etenkin laventelin viljelystä: laventelihan on maailman ihanin tuoksu. Jouduttiin venaileen lauttaa Splitissä, ja mitäpä muuta nämä turistit olis tehneetkään, kuin lepäilleet puistossa. Sataman kulmilla kiinnitettiin huomiota elämöivään polttariporukkaan, joka tuli tietenkin samalle lautalle. Viereen istunut hemmo esittäytyi Oliveriksi ja paljasti joukon olevan Brittein saarilta, tietenkin. Missään muussa maassa ei oteta polttareita yhtä vakavasti.
Perillä etsiskeltiin kämppää harvinaisen kauan, mutta lopulta eräs päättäväinen pieni mummo vei meidät luokseen punkkaamaan. Parvekkeelta oli hienot näkymät merelle ja raksatyömaalle. Syötiin lounasta ja katsottiin, kun joku hipsteri ajoi pyörällä kaupan seinään. Ja eikun viinakauppaan, meinasivat Suomen tytöt! Viimeinen ilta meni iloisesti erään pimeän kujan pienessä baarissa, johon ilmeisesti kaikki saaren turistit oli ahtautuneet.
PÄIVÄ 10
Tästä päivästä ei voi sanoa kuin sen, että nämä kaksi höpönassua oli ihan väsymyskrapulassa koko hela dagen, ja jutut oli sen mukaisia. Kroatia sai kuitenkin riittää, onhan tuo nähty. Split on aika turistinen kaupunki, mutta keskustan vanhat rauniot on tietenkin mahtavia, eli sinne vaan. Ehdittiin saada jopa kantapaikkakin, ravintola Šperun, jossa on ihana ja sympaattinen tarjoilija, eli suosittelen visiittiä Kroatiaan ihan vain hänenkin takia!
Mukaan tuli jo legendan maineen saanut Musta Matkapäiväkirja, johon tämäkin kirjoitus pohjautuu. Suorat lainaukset on kursivoitu.
Lähtökohdat olivat mitä parhaat, kun molemmat matkalaiset olivat nukkuneet aikaista lentoa edeltävänä yönä 0-2 tuntia. Starttasimme lennolle Kööpenhaminaan, jossa tehtiin välistoppi ja vaelleltiin puolikuolleinna sen verran, että saatiin erittäin hyvät smørrebrødit "mummon kahvilassa", kunnes sammuttiin (minä sammuin) ihanaan Rosenborgin palatsin puistoon. Matka jatkui sitten Zagrebiin, Kroatian pääkaupunkiin. Saapumiseen liittyi ainoastaan sellainen yllättävä seikka, että varattu hostelli olikin jossain esikaupungissa. Ensivaikutelma mestoista: siistiä, modernia ja vähän ränsistynyttäkin. Lämmintä.
PÄIVÄ 2
Ensi töiksemme lähdettiin kaupungille etsimään parempaa majapaikkaa. Hobo Bear Hostel houkutti nimellään ja sieltä meille aukenikin punkat. Köpiksen linjaa jatkaen makoiltiin taas eräässä puistossa, josta tulikin meidän pääkallopaikka. Zagreb vaikutti yllättävän länsimaiselta ja siistiltä: ihmiset näytti vaurailta, ei kerjäläisiä, paljon kahviloita terasseineen, hyvät opasteet ynnä muut turisteille.
Hostellilla oli muutama italialainen, jotka toteutti lajityypillistä käyttäytymistään. Otettiin huonekaverimme Staffan Ruotsista megeen ja mentiin yläkaupungille lasilliselle. Respassa maisteltu rakija ja litran viinipullo teki tehtävänsä, ja keskustelu oli lennokasta. Staffan joi naisellisen cocktailin, kun taas allekirjoittanut kiskoi jonkun litran paikallista olutta. :) Ilta oli lempeä ja lämmin, Staffan kertoi "hyviä tarinoitaan". Kuuntelimme tarkasti...
PÄIVÄ 3
Aamu alkoi puistossa istumalla ja yleisellä fiilistelyllä. Kierreltiin ihanalla kukka- ja vihannestorilla, otettiin kuvia nunnista ja muista hedelmistä (kuten sitruunoista).
Käytiin kiinnostavassa paikassa nimeltä Museum of Broken Relationships. Siellä oli kaikkee kamaa, mitkä liittyi ihmisten eroihin. Kukkulalta olis myös hienot maisemat kaupungin ylle. Lounaspaikkaa etsiessä päätettiin kokeilla kymmenen vuotta vanhan Lonely Planetin suositusta. Se oli virhe. Rafla oli tosi fiksun oloinen, mutta sillä ruokakeikalla lanseerattiin koko loppumatkan käytetty ilmaus "muona". Harvoinpa ravintolassa saatu ruoka on yksinkertaisesti pahaa. Aterian ainoat hyvät komponentit oli etikkapunajuuret ja vesi! Ilta meni hostellilla italiaanoja väistellen, mutta saatiinpa kuitenkin lopulta hyvää ruokaa, kun itse tehtiin.
PÄIVÄ 4
Ystävällisen taksikuskin vinkistä lähdettiin kohti Plitvicen kansallispuistoa pari tuntia Zagrebista etelään. Matkalla oli ihan huikeita vuoristomaisemia, ja kuski otti ilon irto mutkaisista pikku teistä kaasua painamalla. Kyydissä oli ryppyisiä ja ruskeita mummoja vihanneskasseineen, jotka jäi kyydistä jonnekin keskelle ei mitään.
Plitvice oli ehdottomasti yksi makeimmista paikoista, mitä oon nähnyt. Puisto käsittää pitkänmallisisa järviä, joita yhdistää erilaiset vesiputoukset ja kosket. Joka puolella on käytännössä vettä sinisen ja vihreän eri sävyissä. Mikään valokuva ei tee oikeutta sille paikalle! Kierreltiin ihmemaassa puoli päivää, kunnes lähdettiin etsimään majapaikkaa viereiseen kylään. Matka kukkulan yli oli tuskaisa, mutta perillä kylässä meitä odotti satujen kiltti mummo, joka antoi meille ihanan huoneen yhteishintaan 40€. Pihalla kukki syreenit.
Niin, siinä kylässä oli myös laskettelurinne.
PÄIVÄ 5
Seuraavaksi matka kävi suoraan rannikolla, Zadarin kaupunkiin. Upee paikka! Välimeri välkkyi ihanan vihreenä. Keskusta on vanhaa kaupunkia, jossa on valkoisia rakennuksia, liuskekivellä päällystettyjä sokkeloisia katuja, pieniä terasseja ja vanhoja roomalaisia kivikasoja. Vietettiin rento päivä auringossa. Porukkaa istuskeli "meriuruilla" (Sea Organ) kattelemassa laivojen lähtöä. Tässä vaiheessa matkaa koukutuin paikallistenkin suosimaan kahviin, macchiatoon, joka maksaa parhaimmillaan euron kuppi. Myös italialaista jätskii kului.
Yks siisti juttu Zadarissa on valomonumentti "Greeting to the Sun", joka on maahan upotettu pyöreä aurinkopaneelisysteemi, joka pimeässa hehkuu eri väreissä.
PÄIVÄ 6
Ja sitten saarille. Lähdetiin läheiselle Ugljanin saarelle biitsien toivossa. Vaellettiin polttavan auringon alla rantaviivaa seuraillen ja kapeilla kujilla poukkoillen. Matkalla näimme paljon kissoja. Me myös vaellettiin jossain polulla pusikossa, jossa oli nyrkin kokoisia lentäviä heinäsirkkoja. Ja joku ukko poltteli siellä risuja.
Totuus kroatialaisista biitseistä alkoi valkenemaan... Ei mitään hiekkarantoja, vaan betonitasanteita ja tappavan teräviä kivikoita! No, saatiinpa kärtsättyä nahkamme ihan hyvässä hengessä julkkispeliä pelaten. Lounaaksi saatiin mahtavaa pizzaa ja hurmaantunut pizzankääntäjä tarjoili vielä grappaa jälkiryypyksi. George Clooney myi jätskiä viereisessä kahvilassa.
PÄIVÄ 7
Jatkettiin etelään. Rannikkoreitillä oli komiaa, etenkin Primosten kylä näytti nätiltä. Me jäätiin kuitenkin Trogiriin, jota meille suositteli mm. eräs hullu venäläinen. Se olikin sievä paikka myös! Ja tietenkin UNESCO-kohde, kuten niin monet muutkin paikat Kroatiassa. Torilla myytiin kaikkea peruskrääsää, mutta mua ihastutti etenkin simpukat, jotka oli myös aika halpoja.
Trogir tuntui olevan suomalaisten ja ruotsalaisten suosiossa. Satuttiin yllättävän hyvään raflaan, jossa istuttiinkin kirjaimellisesti enemmän ja vähemmän tuttujan maanmiesten seurassa... Majapaikka löytyi turisti-infon avustuksella ihan keskustan sokkeloista. Sisäpiha oli kuorrutettu kukilla ja viiniköynnöksillä, naapurin mummo solkotti meille kroatiaa. Onni.
PÄIVÄ 8
Tänään ohjelmassa oli retki taas uudelle saarelle, mutta edellistä pienemmälle. Drvenik Veli on ihan lyhyen lauttamatkan päässä Trogirista, ja odotuksissa oli jälleen kerran löytää se biitsi. Aluksi piti löytää tietenkin "sobe" eli kämppä seuraavaksi yöksi. Satama oli aika autio, vain muutama ukko istui varjossa. Onneksi ihan lyhyen kävelyn jälkeen löydetiin legendaarisen muori ikinä: hän ei puhunut mitään muuta kuin kroatiaa ja muutaman sanan italiaa! Saatiin kokonainen huoneisto alle kolmella kympillä.
Muorin elekielisen opastuksen saattelemana lähdettiin etsimään biitsiä, joka on kuulemma "phenomenal". Parin tunnin hikisen vaelluksen jälkeen oltiin varmaan kierretty koko saari ja asukkaiden takapihat, kunnes löydetiin herttainen laguuni, jossa kellui kaikenlaista roskaa. Ikuiseksi arvoituksesi jäi, tarkoittiko mummo juuri tätä paikkaa. Illalla sitten seurailtiin ukkojen petanque-peliä ja löydetiin sattumalta suomalaisen naisen omistama ravintola vuoren rinteellä. Siellä syötiin reissun paras ateria paikallisesta viinistä humaltuen ja tähtiä katsellen.
PÄIVÄ 9
Viideltä aamulla Elli repi allekirjoittaneen ylös päivän ensimmäiseen lauttaan. Seuraava lautta olis ollu jo liian myöhäinen. Määrätietoinen matkantekomme suuntautui Splitin kautta Hvarin saarelle, josta oltiin jo elätelty kauniita mielikuvia. Hvar on tunnettu etenkin laventelin viljelystä: laventelihan on maailman ihanin tuoksu. Jouduttiin venaileen lauttaa Splitissä, ja mitäpä muuta nämä turistit olis tehneetkään, kuin lepäilleet puistossa. Sataman kulmilla kiinnitettiin huomiota elämöivään polttariporukkaan, joka tuli tietenkin samalle lautalle. Viereen istunut hemmo esittäytyi Oliveriksi ja paljasti joukon olevan Brittein saarilta, tietenkin. Missään muussa maassa ei oteta polttareita yhtä vakavasti.
Perillä etsiskeltiin kämppää harvinaisen kauan, mutta lopulta eräs päättäväinen pieni mummo vei meidät luokseen punkkaamaan. Parvekkeelta oli hienot näkymät merelle ja raksatyömaalle. Syötiin lounasta ja katsottiin, kun joku hipsteri ajoi pyörällä kaupan seinään. Ja eikun viinakauppaan, meinasivat Suomen tytöt! Viimeinen ilta meni iloisesti erään pimeän kujan pienessä baarissa, johon ilmeisesti kaikki saaren turistit oli ahtautuneet.
PÄIVÄ 10
Tästä päivästä ei voi sanoa kuin sen, että nämä kaksi höpönassua oli ihan väsymyskrapulassa koko hela dagen, ja jutut oli sen mukaisia. Kroatia sai kuitenkin riittää, onhan tuo nähty. Split on aika turistinen kaupunki, mutta keskustan vanhat rauniot on tietenkin mahtavia, eli sinne vaan. Ehdittiin saada jopa kantapaikkakin, ravintola Šperun, jossa on ihana ja sympaattinen tarjoilija, eli suosittelen visiittiä Kroatiaan ihan vain hänenkin takia!
06 May 2013
Suomeksi suomalaisille (eli olenko rasisti?)
Mä päätin lopettaa flunssan vartomisen ja lähdin fillaroimaan. Löysin uuden reitin, joka kulkee Gerbyn ja Västervikin läpi. Mukava nähdä, että joillakin on rahaa muuhunkin kuin ruokaan. Jollakin oli jopa ollut energiaa pystyttää takapihalleen oma pieni Stonehenge. Mitä sitä suotta matkustelemaan.
Upotin varpaat hiekkaan eräällä Gerbyn minimaalisella rannalla, joka oli säästynyt rakentamiselta. Mikähän on rantaviivan metrihinta? Rantojen asukkaat ovat rakentaneet portteja ja muureja ja pystyttäneet kylttejä tunkeilijoiden esteeksi. Talvella muistan nähneeni yhden varoittavan kyltin meren puolella erään mökin laiturilla, epäilemättä jäällä kulkevien auringonpalvojien varalle: "Seis! Räjäytystyömaa."
Niin, tuli himo kirjoittaa äidinkielellä näin vaihteeksi. En tiedä mistä moinen; varmaan tuo vieraiden kielten opiskelu jättänyt jälkensä. Ajattelin harjoitella suomen kieltä ainakin väliaikaisesti, vaikka tuntuukin, että tämä ploki vetelee viimeisiään. Kaikki teiniangsti on vissiin purettu. Suomihan on aika jännä kieli. Mitä eroa on sanoa "koululla" tai "koulussa"? Tai niin kuin R.Schatz ihmetteli: jos sanoo "minä rakastan sinua", eikö siinä jää joku osa rakastamatta? Syödäänhän omenakin. Eli lauseen pitäisi kuulua "minä rakastan sinut". Toisen hauskan esimerkin voi muodostaa verbistä "naida".
Oli miten oli, huomenna lähden lomalle, vaikka ei saisi eikä olisi varaa. Tarkoitus olisi tehdä talviturkin heittoennätys Adrianmeressä ennen Äitienpäivää. Onnistunee. Älkää siis soitelko, sillä olen nauttimassa kuivaa valkoviiniä ja grillattuja kokonaisia pikkukaloja.
Upotin varpaat hiekkaan eräällä Gerbyn minimaalisella rannalla, joka oli säästynyt rakentamiselta. Mikähän on rantaviivan metrihinta? Rantojen asukkaat ovat rakentaneet portteja ja muureja ja pystyttäneet kylttejä tunkeilijoiden esteeksi. Talvella muistan nähneeni yhden varoittavan kyltin meren puolella erään mökin laiturilla, epäilemättä jäällä kulkevien auringonpalvojien varalle: "Seis! Räjäytystyömaa."
Niin, tuli himo kirjoittaa äidinkielellä näin vaihteeksi. En tiedä mistä moinen; varmaan tuo vieraiden kielten opiskelu jättänyt jälkensä. Ajattelin harjoitella suomen kieltä ainakin väliaikaisesti, vaikka tuntuukin, että tämä ploki vetelee viimeisiään. Kaikki teiniangsti on vissiin purettu. Suomihan on aika jännä kieli. Mitä eroa on sanoa "koululla" tai "koulussa"? Tai niin kuin R.Schatz ihmetteli: jos sanoo "minä rakastan sinua", eikö siinä jää joku osa rakastamatta? Syödäänhän omenakin. Eli lauseen pitäisi kuulua "minä rakastan sinut". Toisen hauskan esimerkin voi muodostaa verbistä "naida".
Oli miten oli, huomenna lähden lomalle, vaikka ei saisi eikä olisi varaa. Tarkoitus olisi tehdä talviturkin heittoennätys Adrianmeressä ennen Äitienpäivää. Onnistunee. Älkää siis soitelko, sillä olen nauttimassa kuivaa valkoviiniä ja grillattuja kokonaisia pikkukaloja.
Subscribe to:
Posts (Atom)